Eksymisestä näyttää tulevan minulle tapa. Tänään ehdin kyllä töihin ja pukuhuoneelle ajoissa mutta lähtiessäni seikkailemaan tunneleihin eksyin hetkeksi. Olin aluksi menossa oikeaan suuntaan, mutta totesin ettei se näyttänyt tutulta, joten vaihdoin väärään suuntaan. En onneksi kuitenkaan ollut myöhässä kuin muutaman minuutin ja ohjaaja oli muutenkin sanonut, ettei pieni myöhästely haittaa, koska pukkarimme on niin kamalan kaukana.

Aamulla pidetyssä.. yhteenvedossa (?) henkilökunna kesken todettiin myös, että meidän harjoittelijoiden voisi antaa tehdä jotain pikkutöitä, joten ei ole yllättävää, että tänään saimme tehdä hieman enemmän kuin ensimmäisenä päivänä, jolloin suurin osa ajasta oli kulunut ainoastaan tuijottamalla, mitä ammattilaiset tekivät. Oli kiinnostavaa nähdä aamulla pidetty pienimuotoinen, rento kokouksentapainen. Kerrottin ajankohtaisia asioita ja vastaavaa (me harjoittelijat olimme tietenkin yksi ajankohtainen asia).

Olin tänään natiivissa katsomassa, kuinka luita ja keuhkoja kuvattiin. Tänään sinne oli kutsuttu paljon murtumapotilaita joten suurin osa kuvauksista oli käden tai jalan kuvauksia, mutta oli mukana muutama rintakehänkin kuvaus.

Olin jo aluksi suhtautunut natiiviin positiivisesti, joten olin melko innostunut päästessäni tarkastelemaan sitä. Aluksi olin pelkkänä kuunteluoppilaana mutta lopulta eräs työntekijä opetti minulle, miten puolenmerkkejä (R ja L, oikea ja vasen) käytetään. En ehkä oppinut sitä täysin, vasemman puolen merkit jäivät hieman pimentoon, mutta osaan käyttää niitä nyt suunnilleen! Siitä tulee varmasti olemaan hyötyä jatkossa. Minulle ne opettanut henkilö kyseli myös minulta useampaan otteeseen, mihin merkki nyt pitääkään laittaa.

Pääsin myös hakemaan potilaiden papereita kansliasta ja kutsumaan heidät sisälle kuvausta varten. Oli mukavaa, että sain tehdä jotain muutakin, kuin ainoastaan katsella joten vaikka työ olikin yksinkertainen ja kuka tahansa muukin olisi voinut tehdä sen, olin tyytyväinen, että sain tehdä edes jotain.

Myöhemmin päivällä pääsin myös avaamaan tietokoneelta kansion, missä oli asiakkaan edelliset kuvaukset. Kerrankin tunsin itseni hyödylliseksi, koska seurassani oli ainoastaan yksi röntgenhoitaja joten jo pelkästä kansion klikkailustani ja potilaan paikalle kutsumisesta oli hyötyä. Kuvauksia oli välillä vähemmän, välillä enemmän ja tämä sattui olemaan niitä hetkiä, jolloin potilaita ei ollut kovinkaan pitkässä jonossa.

Tänään pääsin myös kokeilemaan rajaamista. Meillä oli eräs potilas, jonka kädestä piti ottaa ihan tavallinen, helppo kuva ja hoitaja ehdotti, että voisin tehdä sen hänen valvonnassaan. En ollut katsellessani tajunnut miten laitteet toimivat, joten olin vaikuttunut, kuinka laite kääntyi haluttuun asentoon yhtä nappia painamalla. Tietenkin minulla oli sattunut huono tuuri, sillä kohdalle sattui hieman hankalampi, pelokkaampi potilas mutta röntgenhoitajan avulla onnistuin rajaamaan kuvan oikeanlaiseksi. Tietenkään en osannut tehdä juuri mitään itse, hän näytti mistä painaa ja minkä kaiken piti näkyä kuvassa sekä miten kuvausaluetta pienennetään ja suurennetaan, mutta sain silti tehdä sen aivan itse.

Viimeinen tunti meni kahvitauolla ja jutellessa, sillä kahden jälkeen meillä ei ollut kovinkaan paljoa potilaita.

Kokonaisuudessaan opin mielestäni paljon! Olin kuvitellut että olisin ainoastaan katselemassa, mitä muut tekivät, mutta sain jopa kokeilla hieman rajausta ja sain muutenkin hienoisesti opetusta tulevaisuuden varalle. Tietenkään en tiedä, kauanko muistan paikanmerkkien oikean paikan, mutta ainakin se on minulle jo kerran opetettu melko tarkasti.