Viimeinen päivä. Meillä ei ollut mitään tiettyä paikkaa, minne mennä, joten saimme valita. Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin magneetti tai natiivi, sillä muut samassa harjoittelupaikassa olleet halusivat UÄhän ja TT:hen (enkä minä suorastaan pannut sitä pahakseni, vaikka olisin mieluusti käynyt toisenkin kerran TT:ssä).

Pääsin jo aiemmin mainitsemalle osastokierrokselle. Keskoset olivat pieniä enkä uskaltanut mennä kovinkaan lähelle, jos oli pienikin mahdollisuus, että minä olisin saattanut tartuttaa flunssani johonkin pikkuiseen. Kuvasta varten vauvan asettelu näytti kivuliaalta pienelle, mutta tuskin se sitä oli. Kuvattavan piti olla suorassa, sillä muuten diagnoosi voisi olla täysin väärä, joten asettelu oli erittäin tärkeää. Näin nuoria kuvattaessa säteily oli minimaalista, joten vauvoille ei pitäisi tulla siitä mitään.

Olisin voinut myös tarkastella osastokoneen puhdistusta kuvauksen jälkeen, mutta hoitaja käski minut pois.

Olin aamun magneetissa, missä ehdin katsella yhden potilaan kuvausta. En ollut aikaisemmin nähnyt aivojen kuvausta, joten vaikka paikka olikin minulle tuttu, kuvaus itsessään oli uusi. Seuraavan potilaan (jolta kuvattiin myös aivot) äiti sai tulla mukaan magneetti huoneeseen. Olin aina olettanut, ettei se ollut sallittua, mutta hän oli kuulemma ollut siellä aikaisemminkin ja tiesi, kuinka kovaa ääntä laite piti.

Magneetin kiireisen ilmapiirin jälkeen menin natiiviin, jossa oli melko hiljaista ja suurimmaksi osaksi kulutin aikaani englanninkielistä radiografian kirjaa lukien.

Loppupäivä meni milloin missäkin pyöriessä, joten en saanut päivästä paljoakaan irti. Natiivissa ei ollut paljoakaan kuvattavia, joten en päässyt tarkastelemaan muuta, kuin yhtä skolioosi-tapausta. Kyseinen henkilö oli leikattu ja kun minulle näytettiin hänen selkänsä röntgenkuva ennen leikkausta ja sen jälkeen, jopa minä, maallikko, pystyin näkemään eron. Selkäranka oli ollut todella kiemura.

Kokonaisuudessaan päivä oli hieman tylsä, koska minulla ei ollut juurikaan mitään tekemistä. Oli kuitenkin mukavaa, kun useampi röntgenhoitaja totesi "Kyllähän me nähdään sitten, kun te tulette tänne uudestaan harjoittelemaan."